Lauantaina lähdettiin ajeleen iltasella sillä ajatuksella, että käyn moottoritiellä, kun on vähemmän liikennettä. Ajoin ensin sille kammoamalleni kevytmoottoritielle ja hei, ei tuntunut enää yhtää miltään! Ajelin sen päästä päähän ja takaisin, mutta sitten meillä olikin jo niin kiire, etten ehtinyt enää moottoritielle (selitys), vaan haettiin äkkiä ruokaa ja oli jo kiire kotiin.
Sunnuntaina haettiin muuttokuormaa ja halusin itse ajaa, että voitais mennä moottoritien kautta. Ja mentiinhän me! Toiseen suuntaan vaan yks rampin väli, toiseen suuntaan aika montakin. Voi vitsit! Ei tuntunut eilenkään oikeestaan miltään. Ohittelinkin, vaikka se on ollu yks vaikeimmista asioista motarilla. Siinä ohituskaistallakin tunnun olevan pattitilanteessa, kun en pääse oikealle kaistalle takaisin heti kun haluan.
Tänään terapiaan mennessä halusin taas ajaa, jotta pääsen harjoittelemaan. Ainoastaan asentoa vaihtaessa huomasin tulevan vanhoja tuntemuksia, kun paniikin iskiessä ruukasin vaihdella asentoa, mutta ei siis mitään paniikkia. Terapiasta poisajaessa tuli vähän hätä, kun oli niin kovasti ruuhkaa. Minua ei varsinaisesti se ruuhka jännittänyt, mutta kun tilanne oli ohi, hoksasin, että levottomuus johtui siitä, että sillä hetkellä lähellä oli liian monta liikkuvaa osaa. Siitäkin kuitenkin selvittiin. Huomaan, että itseluottamus kasvaa jokaisella ajokerralla ja sitä myöten myös pelot pienenevät, kun hoksaan, kuinka paljon voin itse vaikuttaa omaan olooni ja paniikkiin. Olen oppinut terapiassa paljon omasta ajatuksenjuoksusta, jonka pohjalta on helppo järkeistää näitä pelkoasioita.
Terapiassa käytiin läpi vielä sitä mun piirustusta ja lisäiltiin siihen tekstiä. Vedeltiin nuolia siitä pelkopilvestä ja kirjoitettiin, millainen ajatus minulla on mistäkin pelosta. Esimerkiksi lentopelossa minulla on ajatus, etten pääse sieltä heti pois. Moottoritiellä sama. Allergiakohtauksissa, etten hallitse tilannetta ja kuolen. Mitä näitä nyt on..
Katsottiin myös video, joka kuvasti erittäin hyvin minun mennyttä elämää. Siinä kuvataan elämää, jota hallitsisi sinisen lattian pelko. Sininen lattia alkaa pikkuhiljaa vallata suurempaa ja suurempaa osaa elämästä, ja lopulta koko elämä pyörisi sen ympärillä. Ajatukset pyörisivät sinisessä lattiassa ja tulevaisuutta ja omia valintoja joutuisi tekemään pelon vallassa, miettien, tuleeko sininen lattia jossain vastaan. Juuri tällaista on elämäni ollut ja ennen terapiaa sinisellä lattialla oli jo melkoinen rooli elämässäni. Välttelin monia asioita ja valitsin esimerkiksi ajoreitit sen mukaan, missä ei ole pelottavia teitä (=moottoriteitä/isoja maanteitä/liikennevaloja..) vaikka matka olisi kuinka moninkertaistunut. Välttelen paljon asioita edelleen, mutta kuten terapeuttikin sanoi, suhtaudun niihin jo ööö.. olikohan se miellyttävämmin? Kuitenkin positiivisemmalla asenteella kuin ennen. Tiedostan pelkoni ja osaan katsoa niitä jo hiukan ulkopuolelta, vaikken vielä voikaan kaikkea ymmärtämääni soveltaa käytäntöön.
Tämä kamala väsymys valtaa mut taas ja pakko painua suihkun kautta pehkuihin!
Ps. Mutustelimpa tuossa omenaakin! Wait, what?! What's happening here? Hehee, siitäs saatte pelot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti